Miksi osassa liivejä on edestä korotettu alareuna?

19 Jun 2019 1:56 PM
Annica Svensson

Ei ole harvinaista, että kaaritukiliiveissä on edestä korotettu alareuna. Mihin tämä liittyy? Onko kyse vain ulkonäköasiasta, vai onko sillä jokin tarkoitus?


Korottamalla alareunaa keskeltä edessä liiveistä voidaan saada sekä mukavammat että paremmin tukevat. Korotettu reuna saa aikaan sen, että liivit istuvat etenkin kuppien välistä lähempänä vartaloa kuin ne muuten istuisivat. Tämä auttaa erottamaan poven, mikä parantaa tukea. Erityisrakenne myös keventää mahan yläosaan kohdistuvaa painetta. Tämä on erityisen hyvä istuutuessa tai eteenpäin kumartuessa, jolloin vatsa luonnollisesti pullistuu enemmän kuin seistessä. Tällöin pienentyy myös riski, että liivien alareuna taittuu ylös ja tuntuu epämukavalta. Rintakehän muodosta riippuen osalla naisista tätä ongelmaa on enemmän kuin toisilla, ja niille, joita alaosan taittuminen tai ylös rullautuminen häiritsee, tämä rakenne on erinomainen valinta. Liivejä, joissa on korotettu miehusta, pidetään yleensä myös somempina ja sirompina, mikä on myös syynä siihen, että monet naiset valitsevat juuri tämän leikkauksen.


”Tämän leikkauksen käyttöön liiveissä on monia syitä”

Jos sinulla on herkkä vatsa, tai jos kärsit ylöspäin taittuvista liiveistä tai koet liivien painavan mahan yläosaa istuessasi, kannattaa ensi kerralla liivejä ostaessasi testata korotettua alareunaa. Alusvaatteissa kannattaa aina satsata mukavuuteen.

You may also like