13 syytä rakastua bodyyn

17 Jun 2019 8:24 AM
Annica Svensson

Body on aito klassikko alusasujen joukossa, eikä se tunnu koskaan poistuvan muodista. Tämän viikon blogissa katsomme lähemmin bodyn käyttöön liittyviä etuja.


1. Useimmissa bodeissa on sisäänrakennetut liivit, jotka tukevat povea. Bodyssa liiviosa pysyy paikoillaan eikä pääse hilautumaan ylös kumartuessa tai paljon liikkuessa, kuten voi käydä tavallisissa liiveissä. Osa naisista kärsii välillä siitä, että tavallisten liivien alareuna taittuu poven alla. Bodyssa näin ei voi käydä.


2. Body suojaa hiertymiltä, joita housujen kova vyötäröosa voi aiheuttaa. Kun istuu alas farkuissa, farkkujen kaulus voi hiertää mahaa. Body tasoittaa ja jakaa painetta. Bodyssa myös välttää painaumat, joita aiheutuu esimerkiksi sukkahousujen tiukasta resorista.


3. Jos hartiasärky vaivaa tai jos kiertoliikkeet tuottavat tuskaa, voi liivejä olla vaikea saada ylle. Silloin body on helpompi, koska siihen voi astua kuten uimapukuun sen sijaan, että pukisi sen pään yli.


4. Bodyssa välttyy pikkuhousujen vyötärön rullautumiselta, sillä housuosa on kiinteä osa vaatetta.


5. Jos on kärsinyt selkäsäryistä ja olo on hieman epävakaa, voi tukeva body vahvikkeilla tuoda vakaamman ja turvallisemman olon. Tämä tuo rentoutta olemukseen.

Kaaritueton Fantastic Flair-body on suurenmoisen kaunis jakun alla illanvietossa.


6. Monet bodyt ovat todella hyvännäköisiä sellaisenaan esimerkiksi jakun alla, kun haluaa tuntea olevansa juhlavammin pukeutunut mukavuudesta tinkimättä. Näin ei tarvitse vahtia, onko paita siististi housuissa.


7. Synnytyksen jälkeen voi vahvikkeilla varustettu body tuntua erityisen varmalta, sillä se tukee erkautuneita vatsalihaksia. Sama pätee kohdun laskeumaan: vaate, joka tuo hieman painetta vatsan seudulle, tuntuu turvalliselta ja mukavalta.


8. Bodyssa olo on vähemmän alaston kuin liivien ja alushousujen yhdistelmässä. Vähän sama asia kuin se, pukeeko altaalle tai rannalle bikinin vai uimapuvun. Jos ujostuttaa, voi olla mukavaa käyttää bodya esimerkiksi lääkärikäynnillä tai tilanteissa, joissa haluaa tuntea olevansa vähemmän alaston alusvaatteisillaan.

Rose body antaa hyvän tuen ja miellyttävän olon koko päiväksi.*


9. Body silottaa selkää paremmin kuin rintaliivit.


10. Moni nainen nukkuu mielellään body päällä. Se on vilpoisempi kuin yöpuku, ei rullaudu ylös kuten yöpaita, ja se päällä olo ei ole niin alaston olo kuin pelkissä alushousuissa.


11. Jos body on valmistettu sileästä materiaalista, sen päällä olevat vaatteet laskeutuvat automaattisesti kauniimmin. Vaatteet eivät takerru, vaan liukuvat vartaloa myöten liikkuessasi.


12. Bodyssa vartaloa tulee oikaisseeksi huomaamattaan ja saa näin aavistuksen paremman ryhdin.


13. Viimeisin mutta ei vähäisin syy käyttää bodya on sen aikaansaama ihanan turvallinen tunne. Se on yksinkertaisesti todella mukava päällä.

Lovely Lace Support -body ilman kaaritukia on miellyttävä puuvillabody vahvikkeilla


Bodeja on monenlaisia, sekä vahvikkeilla että ilman. Kaikki Miss Maryn bodyt ovat mukavia päällä ja niiden istuvuus on tarkoin suunniteltu. Käytämme tietenkin yhtä paljon aikaa bodyn muotoiluun, laatuun, kaavan kokoonpanoon ja sarjontaan kuin liivejä suunnitellessamme. Jos et vielä ole kokeillut tätä vaatekappaletta ylläsi, koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Se on todella aliarvostettu klassikko. Näe koko valikoima täällä.

You may also like