Näin saat kaaritukiliivit tuntumaan aina mukavilta | Miss Mary of Sweden
Hyppää pääsisältöön

Näin saat kaaritukiliivit tuntumaan aina mukavilta

Kaaritukiliivit. Mikään muu alusasu ei taida jakaa mielipiteitä yhtä paljon kuin kaarituelliset rintaliivit. Osa naisista rakastaa niiden ylivertaista tukea ja kohottavaa vaikutusta, kun taas toisten mielestä ne ovat epämukavat ja puristavat. Tänään teemme perusteellisesti selkoa suosionsa säilyttävistä, kovasti puhuttavista kaaritukiliiveistä. 

Kaaritukiliivit ovat klassikko, joka ei koskaan tunnu menevän pois muodista. Liiviostoksille lähtijä päättää ehkä kaikkein ensimmäiseksi – joko tietoisesti tai tiedostamattaan – tuleeko liiveissä olla kaarituet vai ei. Itse kaarituki on ohut muovi- tai metallikaari, joka on ommeltu kupin sivuitse ja alta kulkevaan kanavaan. Kaari alkaa kainalosta ja päättyy edessä rintojen välissä. Kaaritukia on käytetty liiveissä jo 1900-luvun alusta, ja niistä kehitettiin eri versioita 30-luvulla, mutta vasta 50-luvulla ne tulivat kunnolla muotiin.

Kuvan mallilla on Lars Wallinin Visionary-sarjaan suunnittelemat Floral Sun -kaaritukiliivit

 

KAARITUEN KOLME TEHTÄVÄÄ 
Kaaritukiliiveillä on useita käytännön etuja. Ennen kaikkea niillä on kolme tehtävää: ne kohottavat, tukevat ja muotoilevat aivan eri tavalla kuin kaarituettomat rintaliivit. Itse kaarituet ovat rintaliivien antaman tuen tukipilari. Kaarituki kantaa rinnan painon ja jakaa sen kaarta myöten siten, että paino jakautuu liivien kaikkiin osiin. Mitä korkeammalle kaarituet sivuilla ja rintojen välissä nousevat, sitä laajemmalle kaarituki pystyy tukea antamaan. Tästä syystä selästä ja sivuilta leveät liivit sekä edestä kuppien välistä korkeammalle yltävät liivit antavat paremman tuen kuin esimerkiksi syvään uurretut liivit.

”Kaarituki jakaa rintojen painon 
liivien kaikkiin osiin.”

Kaarituki kohottaa povea ja antaa tukea sekä samalla jakaa poven muodostamaa kuormitusta liivien selkämykseen, sivuille ja keskiosaan. Mitä korkeammat kaarituet ja mitä leveämmät sivut ja selkämys liiveissä on, sitä parempi on tuki.

Koska kaarituki ympäröi rinnan, se huolehtii myös siitä, että liivit todella istuvat rintakehää vasten, sekä erottaa poven. Erottamisella tarkoitetaan, että liivien keskiosa on edestä kiinni rintalastassa rintojen välissä sen sijaan, että se olisi ilmassa, jolloin muodostuisi limppumainen ”uni-breast”. Erottamisen ansiosta kumpikin rinta saa yksilöllisen tuen ja erottuu selkeästi. Kaari auttaa myös kohottamaan povea ja keventämään hartioihin kohdistuvaa kuormitusta.

MITEN KAARITUKIEN PITÄISI ISTUA?
Kaarituen pitää ympäröidä rinnan koko alaosa. Se ei saa koskaan painaa rintakudosta sivulta sen enempää kuin keskeltäkään. Kädet on voitava nostaa ylös ilman, että kaarituki hilautuu ylös. Jos kaarituki lähtee ylöspäin, liivien rinnanympärys on liian suuri.  

Kaaritukia on myös erikorkuisia. Osa yltää edestä rintojen välistä korkeammalle, osa päättyy hyvin matalalle. Kaarituet ovat matalat syvään uurretuissa plunge-liiveissä.

”Kaarituella on kolme tehtävää: kohottaa, muotoilla ja tukea”

 

APUA! KAARITUKILIIVIT TUNTUVAT IKÄVILTÄ!
Hyvin istuvien kaaritukiliivien ei koskaan pidä tuntua ikäviltä päällä. Jos näin kuitenkin on, liivit ovat väärän kokoiset tai vartalollesi väärän malliset. Tavallisin syy siihen, että kaaritukiliivit ovat ikävät päällä, on väärä koko. Jos kaarituki painaa rintaa esimerkiksi sivulta, on valittava suurempi kuppi. Jos kaarituista jää punaiset jäljet ihoon, on ympärysmitta luultavasti liian kireä.

”Kupin on ympäröitävä koko rinta,  
eikä kaarituki saa kaihertaa rintakudosta”

Jos tunnet, että kaarituen pää tökkii rintaa keskeltä, kokeile toista mallia, jossa kaarituet loppuvat alempana tai jossa kaarituet kohtaavat eri kulmassa. Markkinoilla on useita erilaisia leikkauksia. Riippuen rintakehän ja rinnan muodosta ja siitä, ovatko rinnat lähekkäin vai kauempana toisistaan, yhdet ja samat liivit istuvat eri tavoin eri vartaloisilla naisilla. Löydä sopivat kokeilemalla. Kaikki rinnat ovat erilaisia ja yksilöllisiä.

”Jos rintasi on leveä, kokeile minimoivia liivejä”

Jos sinulla on esimerkiksi leveä rintakehä (kuppikoosta riippumatta), voi olla hyvä ajatus kokeilla minimoivia liivejä. Toisin kuin moni luulee, minimoivia liivejä ei ole tarkoitettu vain suuripovisille naisille, joilla on tarve ”litistää” rintaansa. Minimoivat liivit erottuvat muista siinä, että niiden kaarimuoto on leveämpi ja kuppi matalampi kuin perinteisissä liiveissä.

”Kaikki rinnat ovat yksilöllisiä. Samat liivit  
istuvat eri tavoin erilaisten vartaloiden yllä.”

Olemme kaikki erilaisia, ja jokainen rintapari on ainutlaatuinen. Ei pidä tuijottaa liikaa kokoa. Rinnan leveys tai kapeus sekä rintojen sijoittuminen lähekkäin tai etäälle toisistaan vaikuttaa yhtä paljon liivien istuvuuteen.  

Jos rintakehäsi on kapea tai rinnat ovat lähekkäin, voi olla tarpeen valita liivit, joissa on hyvin istuva kuppi, mutta ympärysmitta on oikeastaan liian pieni. Tällöin saat ympärysmittaan lisäsenttejä pidennyskappaleella, joka sijoitetaan selkämyksen hakaskiinnityksiin, sen sijaan että siirtyisit suurempaan kokoon. Pidennyskappaleen ansiosta vain selkäpuolen mitta pitenee ilman, että tämä vaikuttaa liivien tai kuppien istuvuuteen etupuolella.

ONKO TILANTEITA, JOISSA KAARITUKIEN KÄYTTÖÄ TULEE VÄLTTÄÄ?
Jokainen vartalo on omanlaisensa (makuasioista nyt puhumattakaan), ja joskus kaarituet eivät yksinkertaisesti tunnu hyviltä. Silloin kannattaa kuunnella omaa kehoaan. Tunnet itse oman vartalosi paremmin kuin kukaan muu. Vaikka kaaritukiliivit tarjoavat parhaan tuen ja kohotuksen, niitä on turha käyttää, jos et todellakaan pidä niistä. Alusvaatteiden on tarkoitus olla iloinen asia, ja sinun tulee pukeutua itseäsi varten, niin että tunnet olosi hyväksi niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Jotkut naiset riisuvat liivit heti kotiovesta astuttuaan vietettyään päivän töissä, koulussa tai kaupungilla, ja haluavat vain rojahtaa sohvalle rinnat vapaina t-paidan alla. On myös naisia, jotka vaihtavat kaaritukiliivit pehmeisiin lounge-liiveihin kotiin tultuaan. Ja sitten on paljon myös sellaisia naisia, kuten minä itse, jotka käyttävät kaaritukiliivejä koko päivän, koska ne tuntuvat yhtä mukavilta kuin mitkä tahansa lounge-liivit, kun on löytänyt itselleen sopivan mallin ja koon.  

”Pukeudu itseäsi varten. Alusvaatteiden on tarkoitus tuntua kivoilta.”

On olemassa tilanteita, joissa kehotetaan välttämään kaaritukiliivien käyttöä: jos olet juuri ollut rintaleikkauksessa, esimerkiksi rintojen pienentämiseksi tai suurentamiseksi, tai jos rinta on poistettu. Joitakin kuukausia tällaisen leikkauksen jälkeen käytetään yleensä leikkausliivejä, jotka palvelevat tehdyn leikkauksen tarkoitusta. Esimerkiksi suurennusleikkauksen jälkeen käytetään kompressioliivejä, jotka painavat povea.  

Jos suunnittelet leikkaukseen menoa tai jos olet vastikään ollut leikkauksessa, sinun kannattaa kysyä lääkäriltä, kauanko olisi hyvä odottaa ennen kaaritukiliivien (tai tavallisten liivien) käyttöä. Kaaritukiliivejä ei suositella myöskään naisille, joilla on sydämentahdistin.

YKSI ASIA PYSYY…
Aivan kuten muidenkin vaatteiden kanssa, trendit tulevat ja menevät myös alusvaatteissa. Kuka esimerkiksi voisi unohtaa tötteröliivejä tai 70-luvun ristiselkäisiä liivejä. Nykyisin on tarjolla ennennäkemättömän suuri valikoima liivien malleja, materiaaleja ja värejä. Yksi asia, joka on pysynyt, ovat kaaritukiliivit, eikä ole mitään merkkejä siitä, että niiden suosio olisi hiipumassa myöskään lähivuosina. Mistä liivityypeistä itse pidät eniten? Kaarituilla vai ilman, vai sekä että? Kirjoita omista mieltymyksistäsi kommenttikenttään ja kerro, miksi.  

Kommentit

Aly Chiman

Hello there, My name is Aly and I would like to know if you would have any interest to have your website here at missmary.cl promoted as a resource on our blog alychidesign.com ?

We are updating our do-follow broken link resources to include current and up to date resources for our readers. If you may be interested in being included as a resource on our blog, please let me know.

Thanks, Aly

Sherita Beaulieu

Hey there,
Do you want to reach brand-new customers?

We are personally inviting you to join one of the leading influencer and affiliate networks on the internet.
This network finds influencers and affiliates in your niche who will promote your business on their websites and social network channels.
Advantages of our program include: brand recognition for your business, increased reputation, and possibly more clients.

It is the most safe, most convenient and most effective way to increase your sales!

What do you think?

Find out more: http://socialinfluencer.nicheadvertising.online

Moises Rincon

Hey

I have received my order but you have sent me the wrong item.
as you can see here on this photo, http://item.pictures/wrongorder
Please help me, i will sent the order back to you. i just want the good order.

Regards

"Sent from my iPhone"

Eugenio Follansbee

Would you like to submit your advertisement on thousands of advertising sites every month? Pay one low monthly fee and get virtually unlimited traffic to your site forever! Check out our site for details: http://improvesales.myadsubmissions.xyz

Clara Veitch

Do you want to post your ad on 1000's of Advertising sites every month? One tiny investment every month will get you virtually unlimited traffic to your site forever!For more information just visit: http://postmoreads.net.n3t.store

Rita Rintel

FREE web traffic here, check this out: http://www.freewebtraffic.xyz

Dusty McGowan

Do you want more people to visit your website? Get thousands of people who are ready to buy sent directly to your website. Boost revenues quick. Start seeing results in as little as 48 hours. To get info Check out: http://bit.ly/trafficmasters2020

Lorena Andre

Are You interested in advertising that costs less than $49 per month and delivers hundreds of people who are ready to buy directly to your website? For details visit: http://www.trafficmasters.xyz

Josephine Eklund

Stop paying thousands of $$ for ripoff online advertising! We've got a platform that charges only a tiny bit of cash and produces an almost endless volume of traffic to your website

For all the details, check out: http://www.adpostingrobot.xyz

Derrick Claborn

Hello, I was just checking out your site and submitted this message via your contact form. The "contact us" page on your site sends you messages like this via email which is the reason you are reading through my message right now right? This is the most important accomplishment with any kind of advertising, making people actually READ your ad and that's exactly what I just accomplished with you! If you have an ad message you would like to promote to tons of websites via their contact forms in the U.S. or to any country worldwide send me a quick note now, I can even focus on your required niches and my charges are super low. Reply here: lethamidurr@gmail.com

Mark Runyon

Free web traffic here, check this out: https://bit.ly/unlimited-traffic-source

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.