Miss Maryn vaatekaappi – Paljon muutakin kuin alusasuja | Miss Mary of Sweden
Hyppää pääsisältöön

Miss Maryn vaatekaappi – Paljon muutakin kuin alusasuja

Miss Mary of Sweden tunnetaan nykyisin lähinnä liiviasiantuntijana, mutta aiemmin meiltä sai paljon muutakin kuin alusasuja. Lähde nostalgiaretkelle aikaan, jolloin Miss Mary myi monenlaista tavaraa, ja herkuttele ihanilla vintage-kuvilla.

Miss Mary of Swedenin edeltäjä sai alkunsa vuonna 1957, kun Marwel ja Ingemar Rydström perustivat yrityksen nimeltä Marys Mode. Ingemar oli ompelukoneteknikko ja Marwel ompelija, joka oli suunnitellut ja ommellut vaatteita ystäville ja tuttaville. Yhdessä he alkoivat valmistaa Marwelin suunnittelemia naistenvaatteita. Yrityksen nimeen, Marys Mode, nimi lainattiin Marwelin lempinimestä. Valmistimme vaatteet omassa tekstiilitehtaassa perinteikkäässä Boråsin tekstiilikaupungissa Ruotsissa.


Syys-talvikuvaston 1965–66 kansi.

Olemme selailleet arkiston vanhoja kuvastoja saadaksemme tuntumaa siihen, miltä muoti, kauneudenhoitotuotteet ja sisustus näyttivät Miss Maryn silmin 60-luvulla ja siitä eteenpäin.


Iltapäiväleninkejä Miss Maryltä, 1965.

Valikoima ”päivämekkoja” 60-luvun puolivälistä. Punainen ja vihreä paitaleninki on valmistettu asetaattisilkistä, sininen puolestaan kuvioidusta jakardista.

Iltakäyttöön ja hienompiin tilaisuuksiin tarjosimme myös juhlavaatteita, joita alla esittelee kolmikko cocktail-mekoissaan. Vasemmalla on musta, kestopliseerattu crimpleneleninki, jonka kanssa pitkät hansikkaat toimivat pilkkuna i:n päällä. Mustaa ja kultaa yhdistelevässä mekossa oli yläosassa kuvioitu brokadi ja alaosassa yksivärinen sametti. Smaragdinvihreä leninki oikealla oli silkkibrokadista.


Miss Maryn iltapukuja vuodelta 1965.

Talvimallistossa oli usein tämäntyyppisiä juhlavaatteita kutsuja, illanviettoja ja uudenvuoden juhlintaa silmällä pitäen. Alla elegantti bolerotyylinen iltapuku, joka yhdistelee mustaa ja lameekultaa.


Miss Mary 1965

Jos halusi pukeutua elegantisti, mutta ei liian hienosti, oli jakkupuku täydellinen vaihtoehto. Siis jakku yhteensopivien housujen tai hameen kanssa. Kuvassa vasemmalla kolmiosainen jerseykankainen jakkupuku, johon on saatu hopeanhohtoa kiiltävällä lurexlangalla. Musta  jakkupuku on crimplenejerseytä, ja sen mainostettiin olevan ”joka naisen vaatekaappiin kuuluva sisäasu”.


Miss Maryn jakkupukuja vuodelta 1966.

Kermanvärinen takki koiranhammaskuvioisilla yksityiskohdilla ja hame samalla koiranhammaskuviolla muodostavat hatun ja käsineiden kanssa täydellisen asukokonaisuuden viileisiin syyspäiviin.


Kuuminta postikuvastomuotia talveen 1965–66.

Jakkupuvut pysyivät valikoimissa koko sen ajan, kun Miss Mary myi myös päällysvaatteita. Alla on tyypillinen Miss Maryn jakkupuku 60-luvun puolivälistä rypistymätöntä, roosanväristä tweed-polyesteriä sekä  kennedy-mekko samasta materiaalista.


Eleganttia roosaa Miss Maryn kuvastossa vuodelta 1966.

Kuten 60-luku, myös 70-luku oli aivan oman tyylisensä. Silloin suosittiin ruskean, vihreän ja oranssin maanläheisiä sävyjä. Jos kuosi oli kuvioitu, suosittiin suurta ja näkyvää kuviota. Housunlahje leveni tietenkin alaspäin.


Miss Maryn muotia 70-luvun lopulta.

Kaikki ei kuitenkaan ollut viimeisen päälle juhlavaa ja naisellista, vaan Miss Mary tarjosi vaatteita kaikkiin vuorokauden aikoihin aamutakeista konttoripukeutumiseen ja vapaa-aikaan. Miss Mary tarjosi ”vapauden olla sellainen kuin haluat”, kuten kuvailimme noihin aikoihin. Näin ihanan rennolta näytti kesäkuvasto vuodelta 1996. 


Miss Mary vuonna 1996, kannessa Yvonne Ryding.

Kannessa on ruotsalaisjulkkis Yvonne Ryding, joka oli valittu Miss Universumiksi vuonna 1984. Teimme Yvonnen kanssa yhteistyötä muutaman sesongin 90-luvun jälkipuoliskolla.


Yvonne Ryding Miss Maryn kuvastoissa 90-luvun jälkipuoliskolla.

Joka vuosi julkaisimme kaksi kuvastoa, toisen kevät- ja kesäkaudelle ja toisen syys- ja talvikaudelle. Kesäkuvastoissa oli 80- ja 90-luvulla melkein aina useampi sivu ajattomalla merihenkisellä teemalla, joka yhdisteli laivastonsinistä, punaista ja valkoista. Postimyyntikuvastojen klassikko.


90s mail-order fashion from Miss Mary with a maritime theme

Just a few years after Miss Mary of Sweden was founded, we started exporting clothing to other countries in Europe. Today, we have a presence in nearly 20 countries. The catalogues were printed in several languages. Below is a spread taken from the German language edition.


Miss Maryn versio 90-luvun postimyyntikuvastojen meriteemasta.

Vain muutama vuosi Miss Mary of Swedenin perustamisen jälkeen aloimme viedä vaatteita muihinkin Euroopan maihin. Tänä päivänä olemme läsnä lähes 20 maassa. Kuvasto julkaistaan usealla kielellä. Alla on kansi aukeama saksan kieliversiosta.


Aukeama Miss Mary of Swedenin saksankielisestä postimyyntikuvastosta vuodelta 1996.

Mutta Miss Mary oli näinä vuosikymmeninä enemmän kuin vaate- ja alusasuvalmistaja: tarjosimme myös oman brändin kosmetiikkaa, kaikkea hiuskiinteestä ja meikeistä ihonhoitotuotteisiin. Näitä alettiin myydä jo 60-luvun alussa. Vuonna 1966 kosmetiikkaa markkinoitiin näin.


60-luvun kampauksiin kului runsaasti hiuskiinnettä.

”Viettelevän tuoksuinen itsesäätyvä hiuskiinne”, joka kesti kampaamisen eikä sisältänyt sellakkaa tai palavia myrkyllisiä aineita. Ihonhoitosarjassa oli muun muassa kolme eri kasvovettä rasvaiselle, normaalille ja kuivalle iholle, päivävoide kuivalle tai normaalille iholle sekä yövoide, joka toimi myös puhdistusaineena. Mainoksessa oli äiti ja tytär, jotka näyttivät lähes saman ikäisiltä.


Esimerkki sisustuksesta, jonka sai hankittua postimyynnistä vuonna 1963.

Alusasut näkivät päivänvalon vuonna 1962 ja ne olivat alusta asti suurmenestys. Muiden tuoteryhmien osuus valikoimasta supistui vähän kerrassaan 2000-luvulla, kunnes jäljelle jäivät vain uima-asut ja alusasut. Jos olet utelias näkemään menneiden vuosikymmenten alusasuja, lue aikaisemmat artikkelimme 60-luvun, 70-luvun ja 80-luvun alusasuista. Lystiä jokaiselle vintage- ja retrofanille. Seuraava artikkeli Miss Maryn vaatekaappi -sarjassa tekee tutuksi 90-luvun alusasumuotia.

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.