MISS MARYN VAATEKAAPILLA – KORSETEISTA KAMELINKARVAAN | Miss Mary of Sweden
Hyppää pääsisältöön

MISS MARYN VAATEKAAPILLA – KORSETEISTA KAMELINKARVAAN

Tiesitkö, että MISS MARY on valmistanut laatualusasuja jo yli 60 vuotta? Lähde mukaan nostalgiamatkalle katsomaan, miltä näytti iloisella (ja toisinaan vähän hullulla) 70-luvulla.

Miss Maryn ensimmäiset alusasut näkivät päivänvalon vuonna 1962, ja valikoima kasvoi vuosi vuodelta. Tunnetuimpia Miss Maryn alusasuvalikoimassa olivat ehkä tukevat ja napakat korsetit ja rintaliivit, mutta myimme myös alushousuja, housuliivejä ja alushameita. Yrityksellä oli jopa oma ”terveysvaatelinja”, jossa oli vartalolle hyvää tekeviä vaatekappaleita, kuten lämpöasusteita.

KAIKEN MUOTOISIA LIIVEJÄ, MUTTA HARVEMMISSA KOISSA
Jo 70-luvulla esittelimme ensimmäiset T-paitaliivit valikoimassamme. Silloin ei tosin vielä ollut keksitty käsitettä T-paitaliivit, mutta liivien funktio oli sama, eli niissä oli sileät, muotoon puristetut kupit ilman saumoja.




Suosittu 60-ja 70-lukujen liivimalli olivat X-malliset liivit. 70-luvulla lanseerasimme edestä kiinnitettävän mallin, jossa oli käytännölliset painonapit. X-malliset liivit oli nimetty rintoja erottavan rakenteen perusteella.



Push-up-liivit tulivat valikoimiimme jo 60-luvulla, mutta silloin kutsuimme niitä täyteliiveiksi. Ne olivat edelleen suosittuja 70-luvulla, ja kuvasimme niitä kuvastoon vähän leikkisämmin, kuten alla olevassa kuvassa.

KUPPIKOOT JA KOKOJÄRJESTELMÄ
Miss Maryn liivien ja korsettien kuppikoot 60-luvulla olivat A–D. Tämä kokoskaala edusti ylipäänsä aikakauden normia. Vasta 70-luvun lopulla tulivat DD-kupit suurelle ja raskaalle povelle. Tämän päivän kokotaulukoissa silloinen liivien ja korsettien DD-kuppi vastaa nykyistä E-kuppia. Yhdysvalloissa ja Britanniassa on edelleen käytössä DD-nimitys. Miss Maryn valikoima yltää nykyisin J-kuppiin.




Mutta muukin kuin kuppikoot erosi tämän päivän kokotaulukoista. Useimmissa korsettimalleissamme käytettiin kahta mittajärjestelmää: toinen oli 163-senttisille tai pitemmille ja toinen 162-senttisille tai lyhyemmille.


Garanti-mallisto 163-senttisille tai pitemmille naisille


Garanti-mallisto 162-senttisille tai lyhemmille naisille


VAHVASTI TUKEVIA ALUSASUJA
Tunnetuin korsettimallistomme oli GARANTI, jota esitellään kahdessa yllä olevassa leikkeessä. Nämä olivat monen vuoden ajan suosituimpia tuotteitamme. Sarja sai nimensä siitä, että takasimme, että vyötärönmitta pienenisi vähintään yhden koon korsetti päällä verrattuna mittaan ilman korsettia. Mallisto oli valmistettu sveitsiläisen BALLY-yhtiön Lycra®-materiaalista. Lycra® oli kaikkien Miss Maryn korsettien materiaali. Koko 60- ja 70-luvun alusasut olivat pääosin valkoisia, mutta niitä oli tarjolla myös beigenä, vaaleanpunaisena ja sinisenä. Vuonna 1972 toimme markkinoille ensimmäisen mustan korsetin (kuva yllä).

Seuraavalla kaudella lanseerattiin uusi, suosittu korsettimallisto DE LUXE. Siihen kuului korseletteja ja housukorseletteja, jotka olivat erityisen ohutta ja vilpoista LYCRA®-verkkoresorikangasta kauniilla kukkakuvioilla. Erityistä näissä asuissa oli niiden erityisrakenteinen sisäänrakennettu housuliivi, joka muokkasi ja hoikensi vyötäröä jopa 7 cm. Aivan kuten GARANTI-mallisto, myös DE LUXE oli saatavana erikseen erimittaisille vartaloille. Jos mitta poven alta haaraan oli 39 cm tai alle, oli LADY MARY, ja jos mitta oli pidempi, oli MISS MARY.




Kaikki korsetit eivät olleet yhtä napakasti muokkaavia eli niissä ei ollut niin paljon vahvikkeita kuin DE LUXE- ja GARANTI-mallistoissa. 70-luvun puolivälissä lanseerasimme korsetin, jonka joustava BODYCARE-materiaali venyi joka suuntaan ja mahdollisti näin vapaan liikkuvuuden.


60-luvulla kaikissa korseteissamme ja housuliiveissämme oli sukkanauhapidikkeet kiinteänä tai irrotettavana osana, mutta vuonna 1976 toimme markkinoille ensimmäisen bodyn ilman sukkanauhapidikkeitä. Body oli beige ja siinä oli painetut ruskeat kukkakuviot aitoon 70-luvun tyyliin.



Mallistossa oli myös bodyja muotoon puristetuilla kupeilla. Ne olivat hieman kauniimpia kuin muut korsetit, jotka olivat huomattavasti muokkaavampia.


 

TERVEYTTÄ TUKEVIA ALUSASUJA
70-luvulla myimme myös terveys- ja tukiohjelmia alusasujen kanssa. Nämä oli kehitetty yhteistyössä lääkäri Erik Velanderin kanssa. Niihin kuului muun muassa ”ainoa lääketieteellisesti funktionaalinen verisuonia kompressoiva tukisukka”. Sukilla oli 3 kuukauden takuu silmäpaoille. Jos sukkaan tuli silmäpako päivittäisessäkin käytössä, lähetimme uudet sukat maksutta.




Terveysohjelmaan kuuluivat myös rintaliivit sisäänrakennetulla lämpölevyllä, joka lämmitti ja helli selän ja niskan lihaksia. Sen sanottiin ehkäisevän koukkuselkäisyyttä, kipuja ja hartioiden väsymistä. Sen materiaalina oli kauniin kukkakuvioinen Lycra. Tarjolla oli myös ryhtiä korjaava ja selän rasitusta lievittävä tukikorsetti.



Miss Mary ei myynyt alusasuja vain naisille, vaan yhtiöllä oli mallisto myös miehille. Miesten selkäsärkyä lievittävät tukihousut lanseerattiin 60-luvun lopulla ja ne saivat 70-luvulla myyvän nimen, Mr. M!



Kaikki vaatteissamme käytetyt materiaalit ovat aina olleet parasta laatua. GARANTI-mallisto esimerkiksi valmistettiin sen ajan maailmankuulusta sveitsiläisestä materiaalista, BALLY Lycrasta. Kaikista materiaaleista yksi erottuu joukosta muita enemmän, ja se on aito kamelinkarva, josta lämpövaatteet oli neulottu. Sarjaan kuuluivat pitkät alushousut, liivit, hartianlämmittimet, sukat, kynsikkäät, polvenlämmittimet, vyötärönlämmitin ja alushousut. Kamelinkarva oli suosittu 70-luvun materiaali erinomaisen lämmittävien ominaisuuksiensa ansiosta, ja sitä suositeltiin reumatismista kärsiville ja kylmässä ja vetoisessa työskenteleville. Harva tuote henkii vahvemmin 70-lukua kuin nämä vaatteet.



Eikö ole mahtavaa nähdä, miten muoti muuttuu aikojen saatossa? Jos olet utelias näkemään enemmän entisaikojen lookkeja, käyt lukemassa MISS MARYN VAATEKAAPILLA ‑artikkelisarjan ensimmäinen osa, joka kertoo, miltä vuonna 1962 lanseerattu ensimmäinen alusasumallistomme näytti.

 

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.